Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Kristus on Jumalan kirkkauden säteily. Mitäs minä säteilen ja miten voisin säteillä enemmän? Laitoin tähän kysymys merkin perään ja tämä onkin minun osa aiheeni tällä kertaa. Se löytyy Bibliasta kohdasta

2. Korinttolaiskirje 3:18 seuraavasti:

Mutta me kaikki avoimilla kasvoilla Herran kirkkautta katselemme, niin kuin peilissä, ja me muutetaan siihen kuvaan kirkkaudesta niin kirkkauteen niin kuin Herran Hengestä.

Voimmeko puhua siitä, että me säteilemme jotain ympäristöömme. Ajattelen, että ihmisen kohdalla täytyy puhua parhaassakin tapauksessa vain heijastamisesta. Mutta mitä sanoo Pyhä Raamattu; Kristus haluaa ottaa meidän sydämemme asuinmajakseen; Kristus meissä. Jeesus on tullut sydämen Herraksi. Silloin me emme ole kuun kaltaisia, joka on täynnä pimeyttä sisältä. Rohkenen siis puhua kirkkauden säteilystä.

Olen viime viikkoina pohtinut, kuinka kirjaimellista se on, että me heijastamme tarkalleen sitä, johon katseemme ovat kiinnitetyt. Ovatko katseemme kiinnitetyt itseemme, tähän maailmaan erilaisiin mielenkiinnon kohteisiin vai Jeesukseen?

Jos olemme Kristuksessa, säteilemme hänen kirkkauttaan. Kun me katselemme Hänen kirkkauttaan, me muutumme - aivan ihmeellistä.

Erään Pakistanilaisen jakamassa päivityksessä somessa oli mielenkiintoinen ajatus oikeasta tavasta rukoilla. Hän kiinnitti huomiota käsien asentoon ja yhdisti käsien liittämisen yhteen epäjumalankuvapatsaisiin, joita idän uskonnoissa on paljon. Sen sijaan käsien kohottamista taivasta kohti hän piti oikeana tapana rukoilla. Hän todisti asian puolesta monilla Raamatun jakeilla, joissa meitä kehotetaan nimenomaan nostamaan kätemme Taivasta kohti.

No en lähde arvioimaan mikä on oikea tapa rukoilla. Mutta se pysäytti minua ajattelemaan; minne minun sisäinen katseeni on luotu rukouksessa? Olenko minä kohottanut sisäisen katseeni Jumalan puoleen, avuttomana lapsen lailla vai pyöriikö minun ajatukseni vain omassa itsessäni. Pyydänkö Jumalaa apuun vain niihin asioihin, jotka tuntuvat vaikeilta, vai olenko ymmärtänyt asemani Jumalan edessä; kuinka avuton lapsi olen.

Raamatussa meitä neuvotaan nostamaan sydämemme ja kätemme taivasta päin ja luottamaan hänen huolenpitoonsa. Jos luotamme omaan voimaamme, olemme huoliemme ja murheidemme murtamia. Etsimme järjen avulla ulospääsyä ongelmista. Mutta mitähän voisikaan vaikuttaa meissä se, jos me käännämme katseemme kokonaan Jumalan puoleen ja annamme Hänen pitää murheen meistä?

Haluan rohkaista sinua – ystäväni, kääntämään katseesi Jumalan tykö, että voisit heijastaa Häntä ja muuttua Hänen kuvansa kaltaiseksi. Katsele Jeesuksen kasvoja, viivy hänen lähellään rukouksessa ja sanantutkimisessa. Sitähän me pyydämmekin Herran siunauksessa - Kirkasta meille kasvosi, käännä kasvosi meidän puoleemme.

Jumalan puhtaus, kirkkaus, rauha ja rakkaus on äärettömän ihmeellistä. Niissä meillä on ihmettelemistä loppu elämäksi. Mitä enemmän viivytämme ajatuksiamme Jumalassa, sitä enemmän huomaamme, että huolemme ovat hävinneet ja meillä on rauha ja ilo sydämessämme. Me siis muutumme Hänen kuvansa kaltaiseksi. Se on kyllä ihmeellistä. Sitten, kun pääsemme taivaaseen, huomaamme maanpäällisen kirkastushetken olleen vain samea yöllinen uni. Taivaassa kaikki onkin vielä toisella tasolla. Eikö olekin mahtavaa olla kristitty, kun olemme matkalla jatkuvasti kohti kirkkautta. Jos jollain on toivoa tässä synkässä maailmassa, niin ainakin kristityllä. Meillä on Jumala, joka auttaa ja pelastaa. Helposti sanottu, mutta vaikea elää todeksi.

Raamattu kehottaa tutkimaan myös itseämme. Raamatussa kerrotaan, kuinka Daavid ymmärsi oman sokeutensa ja heitti tässäkin pallon Jumalalle ja rukoili vanhan Biblian välittämänä

Psalmissa 139:23-24

Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen.

Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua iankaikkiselle tielle.

Kaikkeen hätään siis on työkalu annettu ja se on Rukous. Otetaan se viimeistään nyt täydellä teholla käyttöön, ja annetaan Jumalalle kunnia kaikissa elämämme vaiheissa.

On ihmeellistä, kuinka vaikea meidän on tulla käsittämään Jumalan voimaa; miten se toimii ja vaikuttaa meissä. Rukouksen merkitys ihmisen elämässä on suurempi, kuin me ymmärrämmekään. "Me liikuttelemme Jumalan kättä". Ja Hän haluaa meitä lähestyä ja vahvistaa matkallamme. Sitä voi kuvailla Sylissä lepäämiseksi. Jumalan syli on ihmeellinen. Sillä on samat vaikutukset, kuin lapsi tulee hädässään vanhempiensa syliin. Sylissä olo ratkaisee monet ongelmat, vaikka korjaukseen ei käytetä sanaakaan. Samoin ajattelen sitä ihmistä, joka on erilaisissa ongelmissa, vainottuna vankisellissä, tai taudin tuskissa – Jumalan läsnäolo antaa ihmeellisen rauhan ja levon ilman, että asiat välttämättä näkyvällä tavalla ratkeaisivat. Se on juuri se ihmeellinen Jumalan voima, Jumalan läsnäolo, joka herättää myös vastarakkautta Häntä kohtaan. Häneltä siis tulee apu inhimilliseen tai mahdottomaan. Usko ja luota häneen, vaikka kaikki tiet näyttäisivät vievän umpikujaan tai jo kokisit olevasi umpikujassa.

Ajelin yksi työpäivä töihin. Katselin kiviä ja puita, Suomen kaunista luontoa. Ajattelin, kuinka mitättömän näköinen kivi paikallansa ylistää Jumalaa parhaalla mahdollisella tavallaan. Onko niin, että me ihmiset olemme ainoat luodut, jotka eivät tyydy Jumalan asettamaan järjestykseen. Olen itse syyllistynyt ainakin siihen, etten ole tyytynyt Jumalan tahtoon. Siten olen ollut kaikkea muuta, kuin Jumalan kirkkauden säteily täällä maailmassa.

Jumala on siis kaiken sanallansa luonut ja paikallensa istuttanut. Me ihmiset olemme saaneet kykyjä kehittää erilaisia vempaimia. Niille me annetaan tarkat käyttö ohjeet millä tavoin se kestää ja pysyy käyttökuntoisena mahdollisimman pitkään. Monissa laitteissa on myös takuu, jos ohjeiden mukaan käytät, saat esimerkiksi uuden tuotteen ilmaiseksi laitteen hajotessa.

Samoin Jumala on kuvannut luomisjärjestyksen Pyhässä Raamatussa. Siellä on riittävän tarkat ohjeet täällä elämiseen ja olemiseen. Historiamme alusta asti olemme rikkoneet elämämme ohjekirjaa monin väärin teoin. Mutta onko koskaan aikaisemmin uskallettu lähteä muuttamaan Pyhää Raamattua oman viisautemme jälkeen? Sitä on tehty ensimmäistä kertaa viime vuosina. Eli kun käyttöohjekirja - Raamattu ei ole miellyttänyt, on muutettu ohjekirjaa ja kuvitellaan silti, että takuut pysyvät voimassa. Onkohan tämä viisautta vai tyhmyyttä, sitä voi jokainen mielessään pohtia. Ja nyt näemme yhteiskunnassa mitkä ovat tämän "viisauden" seuraukset.

Matteus 3:10

Mutta jo myös on kirves pantu puiden juurelle: sen tähden jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään.

Ajattelen erityisesti rakkaan Suomen kohdalla, että tarvitaanko enää kirvestä, vai sorrummeko jo ilman sitä. Kuljin kerran hiihtolenkillä suuren vaaran päällä ja katselin mahtavaa puunrunkoa, jolla oli suuri halkaisija. Se oli korkealla paikallaan vaaran päällä ja erikoisella koollaan varmasti hurmannut monet ohi kulkijat. Mutta se oli lahonnut ja myrskyssä katkennut niin, ettei siitä ollut jäljellä kuin muistomerkki. Entä me suomalaiset: olemme nousseet maailman huipulle, meidät tunnetaan monissa kansakunnissa viisaina ja rikkaina ihmisinä. Monet pyrkivät tänne kaukaisista maista asti etsiessään maanpäällistä onnea ja vaurasta elämää. Kaiken tämän keskellä olemme kuitenkin unohtaneet Jumalamme ja meille kansakuntana on käymässä todella surullisesti. Olemme lahonneet sisältä päin. Olemme ravinneet itseämme myrkky ruualla ja tuskin enää kuortakaan on enää jäljellä. Minut on viime päivien tapahtumat vetäneet todella sanattomaksi. Kuinka olemmekaan voineet eksyä näin kauas Jumalan Pyhästä sanasta? Kehen minä syyttävän sormeni ojentaisin. En voi osoittaa kuin itseeni, se on ainut oikea tapa ja se tekeekin ongelman vaikeaksi. Herra armahda meitä, sillä minulla on saastaiset huulet ja asun sen kansan seassa, jolla on saastaiset huulet.

Rukoillaan Suomen puolesta jokainen. Rukoillaan ystäviemme puolesta, ettemme kaikki perin hävitetyiksi tulisi, vaan saisimme armon Jumalan silmien edessä Jeesuksen sovintoveren tähden.

Muistakaa ystävät, että Jumala on pitkämielinen, mutta silläkin on raja. Milloin Jumala päättää rankaista Suomen kansaa? Se tulee olemaan varmasti karmeata katseltavaa. Voimme hieman palautella muistiin historiassa tapahtuneita lyöntejä kansakuntaamme kohtaan. Ei ole ollut koivun vitsassa lehdet paikallaan, vaan on ollut vihta oikein vanhasta parkkiintuneesta koivusta, ja kyyti on ollut myös sen mukaista, että takana on totinen Pyhä Jumala. Ne eivät olleet päivän kärsimyksiä vaan vuosia kestäviä piina-aikoja, joista ihmisille on jäänyt muisto loppuelämäksi. Tätäkö me kansakuntana jälleen haluamme?

Viivytään Jumalan läsnäolossa, annetaan Hänelle koko sydämemme, Hän alkaa muuttaa meitä kuvansa kaltaiseksi.